Sekuntipeliksi meni naisten pääsarja Fin5:n kolmannessa osakilpailussa Horhan maastossa Ylöjärvellä. PIF:n Amy Nymalm kiristi keskimatkalla sekunnin eron Pyrinnön Saila Kinniin. Kolmanneksi suunnisti Kinnin seurakaveri Anni Haanpää. Hän jäi kärkikaksikosta vajaan minuutin.
”Alussa oli maastokuvauksesta vaikea saada kiinni. Aluskasvillisuutta oli aika paljon ja se oli korkea, joten oli vaikea erottaa, mikä on puskaa, mikä keltaista ”, Nymalm sanoi.
Tästä syystä Amylle tuli alussa vähän pummeja. Sen jälkeen hän päätti tukeutua selkeästi polkuihin. Maasto ei ollut Amylle ennestään tuttu.

Myös miesten pääsarja näytti menevän sekuntipeliksi, kun Turun Metsänkävijöiden Samu Heiska venytti sekunnin eron TP:n Aleksi Niemeen. Mutta takaa tuli yllättävän ylivoimainen MSParman Akseli Ruohola. Hän voitti polkuisessa harjumaastossa yli puolentoista minuutin erolla.
Ruohola oli tietysti erittäin tyytyväinen illan suunnistukseen.
”Tokavikalle tuli ihan pieni virhe. Puhutaan ehkä muutamasta sekunnista.”
Hän ei pitänyt rataa kovin vaikeana, koska polkuja oli niin paljon.
”Piti vaan puskea koko ajan täysillä. Jyrkkää penkkaa oli paljon, joten rata oli fyysisesti raskas.”
Ylivoimainen voitto ei hirveän paljon Akselia yllättänyt: ”Tiesin, että voin käyttää juoksuvoimaa hyväkseni.
Maasto ei ollut Ruoholalle ennestään tuttu.

Miesten kisassa nähtiin kaksi hyvin pettynyttä suunnistajaa. Sekä Turun Metsänkävijöiden Yannick Michiels että Pyrinnön Mikko Eerola saivat hylsyn. Molemmilla oli väärä leima yhdellä rastilla.
Fin5:lla on torstaina välipäivä. Kaksi viimeistä kisaa käydään perjantaina ja lauantaina Hervannan kupeessa.
Teivon hienon ratakeskuksen liepeillä käytiin myös European Masters Gamesin keskimatkan mestaruuskilpailut. Veteraaniurheilijat Euroopan eri kolkilta mittelivät paremmuuttaan upeassa kesäillassa. Olipa pari osanottajaa myös Ukrainasta.