EMG-kisojen pääsihteeri Päivi Harri kutsuu tapahtumaa urheilufestivaaliksi

Suunnistus on yksi 29:stä EMG-kisojen lajeista ensi kesänä Tampereen seudulla.

EMG on siis European Masters Games -tapahtuma, joka kerää maanosan veteraaniurheilijoita kilpailemaan kesä-heinäkuun vaihteessa monissa joukkue- ja yksilölajeissa. Lajikirjoon mahtuu muun muassa ammuntaa, futsalia, melontaa, petankkia, pyöräilyä ja tietysti yleisurheilua.

Kisojen pääsihteeri Päivi Harri kutsuu tapahtumaa mieluummin festivaaliksi kuin pelkäksi urheilutapahtumaksi.

”Panostamme hyvin paljon myös oheistapahtumiin, erityisesti kaikkeen luontoon liittyvään. Tarjoamme muun muassa yösuppailua ja vaeltelua Kintulammen luonnonsuojelualueella. Keskustorille pystytämme tapahtumatorin”, Päivi Harri luettelee.

Päivi Harri on kisojen pääsihteeri.

Markkinointi on keskittynyt tähän mennessä pääasiassa ulkomaille, mutta kisojen lähestyessä tavoitellaan myös kotimaisia osallistujia. Suomalaisille EMG on tuntemattomampi kuin monille muille eurooppalaisille. EMG järjestetään muuten nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.

Ilmoittautuneita oli huhtikuun alussa noin 2 000. Tavoite on päästä samaan kuin edellisissä kisoissa 2019 Italiassa, missä oli 7 500 kilpailijaa.

Vanhimmat osanottajat kilpailevat 95-vuotiaiden sarjassa.

Kisakonseptin omistaa kansainvälinen veteraaniurheilijoiden liitto IMGA, jonka alaisuudessa järjestetään myös World Masters Games ja myös muita maanosien veteraanikisoja. Myös talviurheilulle on oma Winter Masters Games.

IMGA:n johtohenkilöitä tutustui maaliskuun lopussa Tampereen kisajärjestelyihin. Päivi Harri paljastaa, että kisapaikat ja järjestelyt saivat kovasti kiitosta vierailta.

”Suorituspaikat ja varusteet alkavat olla jo lähes kunnossa. Vapaaehtoisten haku on parhaillaan käynnissä, ja ilmoittautuminen vielä auki.”

EMG:n yhtenä haasteena on saada kaikille osallistujille kelvollinen majoitus.

”Kilpailijat eivät ole enää ihan nuoria ja ovat melko hyvätuloisia ihmisiä, joten mikään koulumajoitus ei heille kelpaa. Majapaikka pitää olla hotellitasoa”, Päivi tietää.

Lisätietoa kisoista osoitteessa https://www.emg2023.fi

Joukkuelajien osanottajille on tarjolla pelaajapankki, minkä kautta pääsee etsimään itselleen joukkueen.