Avant Tecno, Eppu Normaali ja Teivo. Kolme valtakunnallisesti tunnettua nimeä. Ja nämä kaikki ovat Ylöjärveltä.
Avant-pyöräkuormaajat ovat Risto Käkelän luomus. Useimmat suomalaiset ovat tavalla tai toisella olleet tekemisissä tuon mainion koneen kanssa tai ainakin ovat nähneet sen. Vaasantien varressa koottavat Avantit ovat myös kansainvälisesti tunnettuja laitteita.
Eppu Normaali eli tuttavallisemmin Eput yhdistetään usein Manse rockiin, mutta yhtyeen perustajat Martti ja Mikko Syrjä ovat kotoisin Ylöjärveltä, ja yli 40 vuotta soittaneen yhtyeen kotipaikka on edelleen sama kaupunki. Syrjän veljekset ovat muuten runoilija Kirsi Kunnaksen ja kirjailija Jaakko Syrjän poikia.
Myös Teivoa luullaan usein tamperelaiseksi raviradaksi, mutta se sijaitsee Ylöjärvellä, vain muutaman sadan metrin päässä Tampereen rajasta. Kolmannen osakilpailun suunnistajat pääsevät nauttimaan hulppean ravikeskuksen palveluista.
Ylöjärvi on iso kaupunki, ei niinkään asukasluvultaan vaan maantieteellisesti. Laajan kaupungin alueeseen kuuluvat aiemmin itsenäiset kunnat Kuru ja Viljakkala. Vuoden 1998 Fin5-kisakeskus oli muuten Viljakkalan Luhalahdessa.
Ylöjärveltä löytyy myös taidetta. Pinsiön kylässä on 28 metriä korkea Agnes Denesin suunnittelema 10 600 männyn ympäristötaideteos. Puut on istutettu entiseen sorakuoppaan kartiomuotoon matemaattisen kaavan mukaan. Kannattaa käydä katsomassa!
Suunnistus ei ole koskaan ollut Ylöjärven ykköslaji. Sen sijaan kaupungista löytyy huippuhiihtäjiä. Tuorein kuuluisuus on sprintin nuorten MM-kultaa tänä talvena voittanut Eevi-Inkeri Tossavainen. Tosin hän on Savonlinnasta kotoisin, mutta edustaa Ylöjärven Ryhtiä. Samassa seurassa hiihtää Ylöjärven kasvatti Elsa Torvinen, jonka kanssa Tossavainen hiihti parisprintin SM-hopeaa tammikuussa Tampereella.
Lopuksi pala nostalgiaa. Jotkut muistavat vielä tv-sarja Reinikaisen ja sen myötä kuuluisaksi tuleen Sulo Vilenin huoltoaseman. Tämä surullisen kuuluisa asemanrähjä sijaitsi Ylöjärven keskustassa, Soppeenmäessä. Se oli oikeasti valtatien ylittäneen sillan varjoon jäänyt huoltamo, jonka kohtalona oli näivettyä, kun autot porhalsivat ohi syrjäisen aseman. Enää sitä on turha etsiä. Rakennus purettiin jo aikoja sitten uusien kauppojen tieltä.
Tältä Teivossa näytti noin puoli vuotta ennen Fin5-kilpailua.